Kolikkopelejä netissä on lukuisia, joista osa on tunnetumpia kuin toiset. Yksi klassikoista on Starburst. Tämä vuodesta 2012 toiminut kolikkopeli on ansainnut legendaarisen maineensa.

Slotin luonnetta kuvailee retromainen teema, joka yksinkertaisuudessaan on näyttävä. Kirkkaat värit, lila, sininen ja keltainen tuo universaalia tunnelmaa pelaajan tavoitellessa suuria palkintoja. Kun onni osuu kohdalle, Starburstin nimensä mukaisesti kimmeltävät jalokivet lyövät kipinää, niin ruudun takana kuin onnekkaan pelaajan silmissä.


Starburstin perintö kolikkopeleille

Starburstin suosiota selittää sen kahteen suuntaan voittoja maksavat voittolinjat. Pelin ilmestyessä ei molempiin suuntiin maksavia linjoja sisältäviä pelejä juurikaan ollut, joten moni piti tätä voiton maksivoivaa ominaisuutta kauan kaivattuna muutoksena.

Starburstin voidaan sanoa aloittaneen ilmiön pelimaailmassa, sillä pelin ilmestymisen jälkeen kolikkopelit netissä omaksuivat enenevissä määrin kahteen suuntaan voittoja maksavia voittolinjoja. Starburst oli jäänyt kolikkopelien historiankirjoihin alan suunnannäyttäjänä.


Kosmisissa ulottuvuuksissa


Avaruuden syövereissä visuaalisesti toimiva kolikkopeli toimii monen muun kolikkopelin tavoin 5x3 kaavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että pyöriviä rullia on viisi, ja rivejä kolme. Pelin logiikka on siis yksinkertainen, ja voittolinjoja on vain kymmenen.

Toki edellä mainittu kaksisuuntanen voittolinjojen maksu tuplaa mahdolliset voittolinjat pelaajan iloksi kahteenkymmeneen. Voittolinjojen kohdalle osuminen saa galaxit räjähtämään pelin avaruusteemassa.


Nousukkaat kolikkopeleissä


Play'n Go:n Gemix-kolikkopeli muistuttaa ulkonäöllisesti ja tunnelmaltaan Candy Crushia. Gemix on kolikkopelimaailman nousukas, joka on saanut jalansijaa kolikkopelien ystävien keskuudessa nopeasti.

Taikuus on pelin teema, ja uskoa satumaisiin voitonmahdollisuuksiin tavallisen, ennustettavan ja tylsän arjen keskellä tuovat pelitaikamaailman jokerit, sekä pelirullat maagisesti uuteen uskoon lataavat kristallit.

Gemixin toimintaperiaate pyörii seitsemän rullan ja rivin ympärillä. Valinnanvara panostuksen suhteen on laaja, sillä panoshaarukka alkaa vain kymmenestä sentistä päättyen jopa sataan euroon. Kun onnen symbolit osuvat oikeisiin asemiin rullille, ne räjähtävät iloisesti ja tehden tilaa uusille yhdistelmille.

Taikuudella potkua

Gemixistä tekeekin erityisen kiinnostavan kolikkopelin sen symbolien laaja variaatio, ja bonusjärjestelmä joka voi nostaa pelaajan nopeasti uusille tasoille uusilla taikavoimilla varustettuna. Esimerkkinä tästä on kristallilataus, joka aktivoituu kahdenkymmenen voittavan symbolin jälkeen, ja silloin pelaajan voitonmahdollisuuden apureina ovat taikatoiminnot. Novaräjähdys, kristallimuunnos, ketjusalama ja valonsäde vaikuttavat pelin kulkuun eri tavoin, ja yllättävät reaktiot ovat mahdollisia.


Gonzo's Quest, idän villi Eldorado

Gonzo's Quest-kolikkopelissä pääsankarina seikkailee espanjalainen Gonzo, ja pelin teema sijoittuu Etelä-Amerikkaan, tarkemmin legendaariseen Eldoradon kadotettuun aarrekaupunkiin. Kun kivenjärkäleet tipahtelevat pois Eldoradon porttien edestä, mahdollisuudet voittoihin kasvavat. Panokset vaihtelevat 20 sentin ja 50 euron välillä, ja pelissä on ilmaiskierrostoiminto.

Pelistä on myös ilmestynyt Gonzo's Gold-peli, jossa matkaillaan muinaisessa inkatemppelissä. Gonzon pelimaailmat sopivatkin siis loistavasti fantasian ystäville, ja eeppisessä ympäristössä mielikuvitus pääsee valloille palkintoja odotellessa.

Avalanchen voitokas vyöry

Starburstin tavoin tässä kolikkopelissä on viidestä rullasta ja kolmesta rivistä. Toteutus kuitenkin eroaa Starburstista siten, että pelin kivipaasista muodostuvat symbolit eivät pyörähtele keloille, vaan pikemminkin vyöryvät. Kun nämä vyöryt, eli Avalanchet, ovat muodostaneet voitokkaan yhdistelmän, murenee koko kivipaasi jättäen tilaa uusille voitokkaille symboleille.